alan pitää blogia.
Näin olen tuumaillut jo pitkään. Vuosia? Liian kauan.
Kohdallani pätee se tavallinen tarina: Siinä missä joku tanssii ja toinen laulaa, minä kirjoitan. Kirjoitan, koska haluan. Kirjoitan, koska voin. Kirjoitan, koska en osaa muuta. Kirjoitan elääkseni.
Mutta blogia en näinä kaikkina vuosina ole osannut aloittaa. En ole mielestäni keksinyt tarpeeksi laajaa aihetta, josta ammentaa enemmän kuin ne tyypilliset kolme tekstiä. Tai sitten en ole mielestäni osannut rajata aihetta, niin että siinä olisi jotain järkeä: Olen esimerkiksi halunnut aloittaa kirjablogin. Mutta entä jos välillä haluankin kirjoittaa jostain aivan muusta? Tällaiset pohdinnat ovat aina johtaneet levittämään blogin aiheen elämään yleensä. Voiko maailmasta pitää blogia? Tämänkin päivityksen otsikoksi alustan automatiikka ilmoitti ”Moikka maailma!”. Ahdistavan kapean ja holtittoman lavean aiheskaalan välillä märehtiminen on nujertanut intoni aloittaa ollenkaan.
Olen pannut märehtimiselleni pisteet toteamalla, että jos koskaan haluan pitää blogia, on minun aloitettava blogin pitäminen. Päätin omistaa blogin sanoille ja teksteille. Asioille, jotka tulevat tekstinä luokseni. Koska tallentaisin nuo tekstit joka tapauksessa jonnekin pöytälaatikkooni tai tietokoneeni tiedostoviidakkoon, voin yhtä hyvin tallentaa ne blogiin. Päätin kirjoittaa kirjoittaakseni.
Minne aamut menevät 