Blogien maailmassa suosittelutalous hallitsee: blogit, joita päädyn lukemaan tulevat vastaan jonkun sosiaalisessa mediassa jakamina tai suosittelemina. Keino saada muut jakamaan omaa blogiaan on tietysti jakaa bloggauksiaan ainakin aluksi itse.
Jokainen, joka omia tekstejään jakaa näyttää tekevän sen itsevarmasti, ylpeänä tuotoksestaan, varmana, että muut samastuvat ajatuksiin. Siinä toinen piirre, joka sosiaalisesta mediaa hallitsee: on oltava itsevarma, vähän röyhkeäkin jopa ja tuoda itseään esiin. Oman bloggauksen jakaminen on kuin selfie: useimmat niistäkin rakentavat itsevarmaa minä-kuvaa, jotain, mitä muutkin haluavat alkaa tavoitella ja ahdistuvat, jos eivät saavuta samaa. Tässä mielessä sosiaalinen media voi olla toisille karu paikka.
Kirjoitan työkseni ja verkon välityksellä tekstieni on mahdollista saavuttaa arvaamaton määrä lukijoita päivittäin, toki sillä rajoituksella, että kirjoitan suomeksi. Lukijoiden saavuttaminen on yksi työni motivaattoreista, jotain mikä ajaa eteenpäin, kiihottaa melkein. Työminäni sujutteleekin notkeasti sosiaalisessa mediassa nimellään ja kuvallaan.
Minä, minä ihan tavallinen minä, olen kuin toinen ihminen. Jaan elämääni ja ajatuksiani harkitusti ja arastellen Facebookissa. Pinterestissä pinnaamani vaatteet ja kengät ja laukut nolostuttavat minua. Mitä jos joku katsoo? Enkä ole millään saanut painettua jaa-nappulaa omien blogitekstieni kohdalla. Ajattelen, että blogissani ei ole tarpeeksi kirjoituksia ja sisältö näyttää köyhältä. Ajattelen, että en ole tarpeeksi hyvä kirjoittaja tai että ajatukseni eivät ole kenenkään mielestä tärkeitä. Mieleeni tulee aina jokin ajatus, joka estää minua painamasta ”jaa”.
Hämmästelen lähes päivittäin eroavaisuuksiani työminäni kanssa. En ymmärrä korkeaa julkaisukynnystäni ja armotonta itsesensuuriani, mutta ymmärrän niitä, joille sosiaalinen media näyttäytyy vaikeana elämänalueena olla ja toimia esimerkiksi ulkonäön tai sosiaalisen statuksen vuoksi. Haluan kirjoittaa nämä ajatukseni sellaisinaan, koska bloggaajat eivät juuri kirjoita epävarmuudestaan jakaa tekstejään. Ne jotka tekstejään jakavat, niin, niistä kirjoitinkin jo yllä. Sitten ovat ne, jotka eivät koskaan tekstejään jaa, ja maailma ei koskaan saa tietää mitään heistä. Meistä.
Minne aamut menevät 