Luentomuistiinpanot: Edith Södergran

Elämäni, kuolemani ja kohtaloni. Kootut runot (1994)

Runoilija Edith Södergran (1892–1923) julkaisi esikoisrunokokoelmansa vuonna 1916 samoihin aikoihin runoilija Aaro Hellaakosken kanssa.

Hän oli lyriikassa Pohjoismaisen modernismin uranuurtaja, joka uudisti runoilmaisua vapaamittaisella runolla. Vaikka Södergran toi vapaan runomitan suomalaiseen lyriikkaan, on kuitenkin syytä muistaa, että hän teki sen ruotsin kielellä. Södergran lukeutuukin niin sanottuihin suomenruotsalaisiin modernisteihin.

1900-luvun alussa kaupan ja teollisuuden kasvu ja kaupungistuminen muuttivat yhteiskuntarakennetta Suomessa ja horjuttivat ihmisten identiteettiä. Myllerrys loi maaperän modernistiselle maailmankatsomukselle, jossa huomio kääntyi ihmiseen itseensä, hänen sisäiseen elämysmaailmaansa.

Modernistiset virtaukset tekivät tilaa lyriikan vapaamittaisuudelle, kun ajattelun ja kulttuurin murrokset etsivät ilmaisuaan myös runouden muotokielessä.

Södergranin tuotannossa toistuvat ympäristöinä luonto – erityisesti metsä ja hahmoina jumala ja enkelit, mutta toisaalta myös Dionysos, keijukaiskuningatar ja muut pakanalliset hahmot.

Södergranin kieltä värittävät tunteiden ylilyönnit, liioittelevat huudahdukset ja pursuilevat tunteet. Runoista välittyy voimakkaasti rakkaus elämää kohtaan, mutta samalla runoissa ovat vahvasti läsnä luonnolle ja kuolemalle antautuminen.

Tulkitsen, että tästä elämänvoiman ja -ilon sekä kuoleman vääjäämättömyyden ristivedosta syntyy Södergranin runojen mielenkiintoinen jännite ja dynamiikka.

Edith Södergranin runous esitteli ensimmäistä kertaa kirjallisuuden kentällä  ”uuden naisen”. Esimerkiksi ”Auringon tyttäret” ja ”kauniit sisaret” esiintyvät Södergranin lyriikassa voittajina ja murtavat perinteisesti naisille kirjoitetut roolit. He ovat sotureita, sankarittaria ja ratsastajia, joiden rinnalla miehet sysätään syrjään.

Södergranin naiskuvassa nainen on sellaisenaan vahva identiteetti, jolle miehen määritteet ovat vain tuhoisia. Mies merkitseekin naiselle oman identiteetin menettämistä. Omaa identiteettiä peilataan Södergranin runoissa ”siskoon”, joka näyttäytyy yleisesti toista naista edustavana hahmona.

Naiseus on kuitenkin ristiriitaista Södergraninkin runoissa, vaikka naiset hänen lyriikassaan edustavatkin uutta, itsenäistä ja vahvaa naista. Naiseus näyttäytyy myös vankilana ja naisen identiteetti alati muuttuvana.

Muut luentomuistiinpanot:

Maria Jotuni

Hannu Salama

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s