Historioitsija Minna Maijala luo uudenlaisen kuvan Minna Canthista (1844–1897) tämän elämäkertateoksessa Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (2014). Nimensä mukaisesti Canth näyttäytyy teoksessa ihmisenä, naisena, jota painoivat tunne-elämän myrskyt, taiteellisen työn ajoittainen julma kritiikki, seitsemän lapsen yksinhuoltajuus ja terveyshuolet. Canth oli muutakin kuin se valokuvissa vakavailmeisenä esiintynyt ja lehtien palstoilla kovaa ääntä pitänyt äkäinen kuopiolaisrouva, jonka mielipiteet herättivät hurrauksia ja hämmästystä.
Maijalan teoksessa Minna Canth tulee lähemmäs niitä naisia, joita hän teoksissaan käsitteli. Naisten kohtaloissa inhimilliset tunteet ja toiminta ja yhteiskunnalliset olosuhteet nivoutuvat yhteen ja määrittävät naisten kohtalon – joka usein merkitsi kärsimystä ja tuhoutumista. Maijala kuvaa Canthin käyvän tätä samaa kamppailua yhteiskunnallisen ja psykologisen rajapinnoilla. Maijalan kuvauksen ansiosta Canthin teoksista voi lukea uudella tavalla elämäkerrallisuutta.
Minna Canthista näytelmän Kansallisteatteriin ohjannut Kaisa Korhonen totesikin kuvaavasti Helsingin Sanomien haastattelussa (20.11.2016), että Maijalan tutkimukset ”räjäyttivät Minna Canthin patsaan” ja ”Minna Canth syntyi uudestaan”. Korhosen ohjaama ja Seppo Parkkisen kirjoittama näytelmä Minna Canthista sai ensi-iltansa Kansallisteatterissa 23.11.
Canthin aikaansaama yhteiskunnallinen keskustelu ja kuohunta osoittaa kuitenkin, että hermostuneisuudestaan ja epävarmuudestaan huolimatta Canth oli kiistatta vahvin naisten yhteiskunnallisten oikeuksien vaatija ja vakuuttava ja vaikuttava sanomalehtinainen ja kirjailija. Canth suomi oman yhteiskuntaluokkansa naisia ja puhui työväenluokan puolesta muun muassa pitkiä työaikoja, huonoja palkkoja ja asuinoloja ja äänioikeudettomuutta vastaan. Virpi Alanen kirjoittaakin hyvin Maijalan teoksen esittelyssä Kiiltomato-sivustolla, että ”heikkoudetkin paljastava elämäkerta ei kuitenkaan millään tavoin rumenna Canthin muistoa”.
Minne aamut menevät 