Kesäkuun alussa odottavan Berliinin-matkan ja Guns N’ Rosesin keikan innostamana olen kuunnellut taas kovasti vanhaa GN’R:ää ja tartuin nyt myös W. Axl Rosen elämäkertaan.
Löysin alun perin Guns N’ Rosesin, kun bändi ponnahti hetkellisesti uudelleen pinnalle vuonna 2004 julkaistun kokoelmalevyn myötä. Olin tuolloin teini, ja koin eläväni nuoruuttani aivan väärällä vuosikymmenellä. Kun Guns N’ Roses oli uransa huipulla 1980-90-luvun taitteessa, minä olin juuri ja juuri syntynyt. 2000-luvulla maailman kovimmasta hardrock-yhtyeestä jäljellä olivat oikeastaan enää vanhat suttuiset YouTube videot, jotka eivät kotipaikkakunnallani Itä-Suomessa jaksaneet pyöriä surkealla nettiyhteydellä, sekä Axl Rose, yhtyeen ainoa alkuperäisjäsen.
Kiinnyin kovasti Guns N’ Rosesin musiikkiin tuolloin ja sivuutin täysin kritiikin kaikki yhtyeen oikeudet kahminutta ja loputtoman pitkään seuraavaa Chinese Democracy -levyä tekevää Axl Rosea kohtaan. Kritiikistä en saanut mitään, musiikista sain paljon. Yhä edelleen pidän yhtyeen musiikista ja pidän Axl Rosea yhtenä kaikkien aikojen lahjakkaimmista keulahahmoista.
Varmasti tämän vaalimani asenteen vuoksi minulle on ollut vastenmielistä lukea kaikkia Axl Rosen lauluääntä koskevia arvosteluja ja hänestä kirjoitettuja lukuisia julmia bodyshaming-juttuja, joissa huomio kiinnittyy pelkästään hänen ulkoiseen olemukseensa. Ääni ja keho nyt vain muuttuvat ajan myötä. Asiat muuttuvat. Juuri parhaiten tämän on todistanut ehkä juuri Axl Rose, joka on kulkenut uransa aikana maailmanlaajuisesta supertähteydestä lähes täydelliseen erakkoelämään ja vielä yli 50-vuotiaana takaisin keikkalavoille.
Myös toimittaja Mick Wallin kirjoittaman Axl Rosen elämäkerran W.A.R. – W. Axl Rose lukeminen oli minulle välillä todella turhauttavaa. Teos on ansiokas, sillä Wall on pystynyt hyödyntämään paljon Guns N’ Rosesin jäsenten kanssa tekemiään haastatteluja ja omia havaintojaan bändin arkea läheltä seuranneena. Teos on myös varsin perusteellinen: se käy Axl Rosen elämän läpi lapsuudesta nykypäivään ja dokumentoi tarkasti bändin vaiheet vuosi vuodelta. Silti myös Wall syyllistyy Axl Rosen osin täysin tarpeettomaan arvosteluun ja häpäisemiseen. Esimerkiksi kirjoittaessaan Guns N’ Rosesin paluusta keikkalavoille 2000-luvun alussa, Wall kuvailee Axl Rosen ulkonäköä äärimmäisen kiusallisesti peräti kahteen otteeseen samalla sivulla. Wall tekee jo teoksen alussa selväksi joutuneensa vaikeuksiin Axlin mielenmuutosten vuoksi tehdessään työtään toimittajana. Wall on myös vakuuttunut, että GN’R:n kappale Get in the Ring on hänelle omistettu – eikä todellakaan häntä imarrellakseen, vaan häntä morkatakseen. Wall ei onnistu pitämään omia ikäviä asenteitaan ja ajatuksiaan teoksen ulkopuolella.
Kuvaavaa on myös, että Axlin kiertueilla ilmenneet oikuttelut kuvaillaan kyllä tunnontarkasti keikka keikalta, kappale kappaleelta, mutta fanien rakastamat ja varmasti kenessä tahansa kunnioitusta herättävät onnistuneet live-vedot sivuutetaan nopeasti tai täysin.
Mick Wall ei ota teoksessaan huomioon, millainen vastakohtien ja ristiriitojen kudelma Axl Rosen elämä ja ura on ollut. Teoksesta jää paha jälkimaku ja alakuloinen olo, eikä Axl Rose tule esitetyksi ollenkaan niin moniulotteisena ja lahjakkaana henkilönä, mitä hän on. Pidän Axl Rosea ristiriitojen repimänä persoonana ja siksi niin mielenkiintoisena. Tästä kirjoitan tässä blogipostauksessa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
One bad mother – Kaksi huonoa isää
”Haluan olla bändissä ja tehdä suuria juttuja” -Axl Rose
W. Axl Rose syntyi 6.2.1962 pienessä Lafayetten yliopistokaupungissa Indianan osavaltiossa. Lapsuudessaan Axl tunnettiin William Bruce Baileyna, eli Billinä. 17-vuotiaana Billille selvisi vahingossa, että hänen äitinsä Sharon olikin jo teini-ikäisenä ollut naimisissa William Rose -nimisen miehen kanssa ja saanut tämän kanssa niin ikään Williamiksi nimetyn pojan, siis Billin. Biologisen isän paljastuttua nuori Bill joutui toteamaan, että hänellä olikin kaksi kurjaa isää ja yksi äiti, joka ei osannut suojella poikaansa heiltä. Suhde biologiseen isään ja adoptioisään loi Billin elämään jo varhain suuren ristiriidan, jota hän käsitteli vielä kymmeniä vuosia myöhemminkin.
Billin isänään pitämä ja tämän adoptoinut L. Stephen Bailey oli helluntalaispastori, joka kasvatti Billiä ja tämän sisko- ja velipuolta Amya ja Stuartia ankarin näkemyksin ja valitettavasti myös ankarin ottein. Lapsia rangaistiin ruumiillisilla kurituksilla, jos he esimerkiksi katsoivat vääränlaisia tv-ohjelmia tai kuuntelivat pop-musiikkia. Axl Rose on myöhemmin kertonut, että hänet opetettiin pelkäämään Jumalaa ja se vääristi hänen näkemyksiään. Hän katsoo kasvatuksen myrkyttäneen hänen asenteensa muun muassa naisia kohtaan: ”Naiset olivat pahoja. Kaikki oli pahaa. Minulla oli todella vääristynyt käsitys naisista ja seksuaalisuudesta”. Kun mitä tahansa seksuaalisuuteen viittaavaa tapahtui esimerkiksi tv-ohjelmassa, Bill ja sisarukset oli opetettu kääntämään päänsä pois. Myöhemmin Axl on sanonut: ”Äiti salli sen touhun, sillä hän oli liian epävarma olemaan ilman isäpuoltani”.
Kouluikään mennessä Billistä oli kasvanut hiljainen ja syrjäänvetäytyvä poika. Koulukuva vakavasta silmälasipäisesta pojasta särkee sydämen: pojan ahdistus suorastaan huokuu hänen katseestaan. Tieto Billin biologisesta isästä ei pojan ahdistusta suinkaan vähentänyt. William Rose vanhempi oli tunnettu hulttio, joka lähti omille teilleen Billin ollessa 2-vuotias. Axl Rose on kertonut julkisesti tajunneensa myöhemmin saamassaan terapiassa, että hänen biologinen isänsä käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Vaikka biologinen isä ei ollut kummoinen isä, Bill halusi alkaa käyttää tämän sukunimeä Rose. Biologinen isä vaikutti varmasti paremmalta kuin adoptioisä, sillä adoptioisä tuntui tukahduttavan kaiken elämän perheen talossa. Sen sijaan biologista isää Billin ei tarvinnut tuntea.
Kun Axl löysi Elton Johnin – ja Izzyn
Pastori-isän vuoksi Bill aloitti laulamisen jo 5-vuotiaana kirkkokuorossa. Hän oli musiikillisesti lahjakas ja aloitti myös pianonsoiton, vaikka muut koulussa pitivät sitä ”tyttömäisenä” harrastuksena. Bill pärjäsi hyvin koulussa ja oli urheilullinen.
Jo teini-ikäisenä Bill tiesi, että musiikki olisi hänen tiensä. Hän vaikuttui suuresti Elton Johnin musiikista ja on myöhemmin maininnut, että jos hän voisi, hän hankkisi oikeudet kaikkeen Elton Johnin tuotantoon. Toinen suuri esikuva oli Queen ja Freddie Mercury. Billin kotona sai kuitenkin kuunnella vain isän määräämää musiikkia. Bill tutustui väkivallan uhallakin uuteen musiikkiin, mutta silti hän sai kuulla vain murto-osan siitä musiikista, mitä olisi ollut tarjolla. Kodin ankaraa kontrollia kuvaa hyvin se, että Axl tutustui moniin artisteihin ja yhtyeisiin vasta kun hän oli jo Axl Rose – koko maailman tuntema. Jos perhe olisi saanut päättää, Billistä ei olisi tullut aikansa suurinta rocktähteä, vaan hän olisi jäänyt tuntemattomaksi kuoropojaksi keskilännen perukoille.
Bill helpotti kotonaan tuntemaansa ahdistusta viettämällä yhä vähemmän aikaa kotona. Musiikki oli tärkeä kanava purkaa kokemuksia, joilta häntä ei ollut lapsena suojeltu ja joita hän ei ollut kyennyt käsittelemään mitenkään. Koulu alkoi kärsiä lintsaamisesta. Noista ajoista Axl Rose on myöhemmin sanonut: ”Muistan miten yläasteella puhuttiin päämäärän etsimisestä. ’Joo, minusta tulee se, minusta tulee tämä.’ Kaikki halusivat vain tehdä vaikutuksen opettajaan jotta saisivat arvosanan. Jos arvosana oli hyvä, he saivat rahaa. Minä kuittasin: ’Ei. Minä haluan olla bändissä ja tehdä suuria juttuja.’ Ja sain hylätyn arvosanan siksi, että minulla oli suuria ajatuksia”.
16-17-vuotiaana Bill ei näyttäytynyt oikeastaan enää kotonaan eikä koulussa. Tilanteen tulehduttua kotona, hänen ei edes toivottu sinne enää palaavan. Billistä oli jo vähällä tulla täysi nuorisorikollinen, joka toimitettiin viikonlopuiksi erilaisiin kasvatuslaitoksiin, jotta hän olisi pysynyt poissa ikävyyksistä. Ikävyyksiä kuitenkin aina ilmaantui. Osa ikävyyksiä oli samanikäinen Jeffrey Isbel, johon Bill oli tutustunut 13-vuotiaana koulussa ja jonka kanssa tuli ”pössyteltyä ja jouduttua kuseen”. Kitaraa soittavan Jeffreyn kanssa syntyi kuitenkin ajatus oman rockbändin perustamisesta. Syntyi Axl ja Izzy.
Bill nappasi Axl-nimen ystävänsä bändistä, jonka nimi oli Axl. Bill piti bändin nimestä ja mieli itselleenkin omaa bändiä. Kun hän lähti Izzyn perässä Lafayettesta Los Angelesiin, hän otti lopullisesti käyttöön nimen Axl ja alkoi tosissaan haluta oman bändin. Axl saattoi vaikuttaa nuorisorikolliselta ja menetetyltä tapaukselta, mutta hänelle itselleen tulevaisuudessa oli vain yksi näkymä – rocktähteys. Tätä kohti hän pyrki yhä määrätietoisemmin. Lafayetteen palaaminen ei ollut enää vaihtoehto. Bänditoverit kuvailivat myöhemmin, että Axl oli Guns N’ Rosesissa se, joka sai todella asioita aikaan.
Keikan välispiikissä New Yorkin Ritzissä helmikuussa 1988 Axl Rose puki nuoruuden asenteensa kauniisti sanoiksi: ”If you got something that fills your life, fills the space, but deep down inside it ain’t right. Don’t ever give up hope, there’s something out there, and all you have to do, is hold on and believe”. Niinpä ei ollut ihme, että Axlista tuli se, mitä hän jo kouluaikoinaan lupasi. On kuitenkin surullista, että Axl Rosen suurin tavoite, halu ”olla bändissä ja tehdä suuria juttuja”, näytti tekevän Axlin elämästä vain entistä ristiriitaisempaa.
Uhosta tuhoon
Ai ette pidä meistä? Vetäkää käteen! -Axl Rose
Los Angelesissa kohtasivat viimein toisensa legendaarisen Appetite for Destruction -levyn aikaisen GN’R-kokoonpanon jäsenet. Guns N’ Roses muodostui vuonna 1985 Hollywood Rosen ja LA Gunsin yhteenliittymänä ja täydentyi vielä Road Crew -yhtyeen jäsenillä. Viimeisimpinä mukaan tulleet kitaristi Saul ”Slash” Hudson ja rumpali Steven Adler ehtivät harjoitella Axlin, Izzyn ja basisti Duff McKaganin uuden Guns N’ Rosesin kanssa vain puolitoista vuorokautta ennen kuin yhtyeen ensimmäinen kiertue Yhdysvaltojen länsirannikolla alkoi. Nuo puolitoista vuorokautta harjoiteltiin kuitenkin yhteen menoon. Kiertue sai lupaavasti nimen Hell Tour. ”Koko kiertue meni aivan perseelleen. Mutta soitto alkoi skulata ja tiesimme, että jos selviämme tästä reissusta, selviämme mistä vain,” Duff kuvaili myöhemmin ensimmäistä kiertuekokemusta – tai koettelemusta.
Monen bändin erotessa ja yhdistyessä osana GN’R:n alkutaipaletta keulahahmon paikka ja johtajan rooli jäi Axlille. Jo tuolloin oli havaittavissa, että asiat tehdään joko Axlin tavalla tai ei lainkaan. Slash on kuvaillut yhtyeen alkuaikoja ja Axlin johtajaroolin muodostumista sanomalla, että ”Axlilla oli aina eräänlainen visio siitä, mitä hän haluaa olla ja millainen hän haluaa bändin olevan. Hän ei pitänyt ihmisistä, jotka hänen mielestään jarruttivat häntä”.
On kuitenkin ristiriitaista, että Axlista tuli laulaja ja keulahahmo. Nuori Bill ei nimittäin pitänyt omasta lauluäänestään. Hänen äänensä tiedetään tavoittavan viisi, lähes kuusi oktaavia, mutta silti hän ei halunnut laulajaksi. Nuorena hän näki itsensä mieluummin kosketinsoittajana pianonsoittotaustansa vuoksi. Häntä piinasi myös ääretön epävarmuus omasta itsestään. Hän oli hyvin ujo ja vältteli katsekontaktia uusia ihmisiä tavatessaan. Päämäärätietoinen pyrkiminen kohti rocktähteyttä ja samaan aikaan musertava epävarmuus myllersivät nuoren laulajan sisällä.
Axl Rose tuli tunnetuksi siitä, että hän myöhästeli keikoilta tuntikausia ja teki katoamisia lavalta. Saapuessaan lavalle useiden tuntien viivästyksen jälkeen Axl saattoi joskus hyvin hyökkäävään sävyyn selittää, että keikkayleisö ei voinut mitenkään tietää, mitä kaikkea vaatii, että hän ylipäänsä pystyy nousemaan lavalle. Lehtihaastattelussa hän on sanonut: ”Se aika, jolloin olen myöhässä lavalta, on minulle silkkaa helvettiä, sillä toivon, että maailmassa olisi jokin keino, jolla pääsisin keikasta, mutta tiedän, että sellaista ei ole”.
Maineen on kritisoitu nousseen Axl Rosen hattuun ja hänen on koettu myöhästelevän keikoilta tuntikausia silkkaa piittaamattomuuttaan. Aivan ilmiselvää on kuitenkin, että laulaja kamppaili tähteyteensä ja esiintymiseen liittyvien järjettömien pelkojen kanssa. Tähän yhdistyi kohtuuton täydellisyyden tavoittelu sekä halu kontrolloida jokaista pienintäkin yksityiskohtaa. Myöhemmin Guns N’ Rosesin vuosien varrella kiertueilla ja studiossa ei tapahtunut mitään, mitä Axl Rose ei olisi määrännyt. Kun tämän taustan tietää, ymmärtää kuitenkin paremmin, ettei Axl Rose toiminut niin kuin hän toimi vain siksi, että hän olisi ollut maailman suurimman hardrock-bändin itsevaltainen nokkamies ja yhtä suuri kusipää kuin joksi hän muita haukkui vaan siksi, että hän oli edelleen jossain määrin se sama vakava silmälasipäinen poika koulukuvassa.
Axl itse viittasi lapsuuteensa ja reflektoi äkillistä nousua maailmanmaineeseen sanomalla ”Minulla on paljon vammoja, mutta en suinkaan pyydä sääliä. En ollut oma itseni, vaan ilman muuta ympäristöni tuote, ja juuri sen Guns N’ Roses on paiskannut vasten maailman naamaa. ’Ai ette pidä meistä? Vetäkää käteen? Olitte itse luomassa meitä! Teidän toimintatapanne osaltaan varmistivat, että meistä tuli sellaisia kuin olemme.’ Meillä ei ollut mahdollisuutta olla olemassa millään muulla tavoin”.
Guns N’ Rosesin ensimmäinen pitkäsoitto Appetite for Destruction julkaistiin vuonna 1987. Se ei ollut hitti välittömästi ilmestyttyään, mutta kuitenkin verrattain pian. Kun Welcome to the Junglen musiikkivideota lopulta suostuttiin soittamaan yöaikaan MTV:llä ja Sweet Child O’ Mine julkaistiin singlenä, levyn myynti lähti räjähdysmäisesti käsistä. Keikoilla yhtye opittiin tuntemaan energisestä esiintymisestään. Medioissa muusikoiden suusta saatettiin kuulla mitä hyvänsä. Guns N’ Rosesista tuli ilmiö, koska se oli yksinkertaisesti jotain mitä ei ollut kuultu vuosikausiin laiskanpulskeaksi muuttuneelta ja dinosaurusten miehittämältä rockilta. Appetite for Destruction -albumia on myyty noin 30 miljoonaa kappaletta. Se on edelleen maailman myydyin debyyttialbumi.
Axl Rosen ja Guns N’ Rosesin ennennäkemätön maailmanmenestys kääntyi kuitenkin vain 5-6 vuodessa yhtyeen jäsenten totaaliseen välirikkoon ja Axlin lähes täydelliseen erakoitumiseen. Myöhemmin Guns N’ Rosesin paluuyritykset lavoille kuulostivat vain maailman parhaalta Guns N’ Roses -coverbändiltä. Musiikkikriitikko Greg Kot kirjoitti 2000-luvun alkupuolella Guns N’ Rosesista: ”Jakson 1987-92 huippuaikojen jälkeen Rose on onnistunut karkottamaan kaikki musiikkitoverinsa ja monet faneistaan. Nyt hän seisoo yksin GN’R:n huipulla, mutta tulee väkisin mieleen, että se on nykyisin pikemminkin brändi kuin bändi.”
Axl Yksinäinen
Se meni överiksi. -Izzy Stradlin
Mikä sitten tuhosi Guns N’ Rosesin? Bändin jäsenet ovat itsekin myöntäneet ajatelleensa, että heistä tulee uusi Rolling Stones, jotain mikä ei koskaan pääty. Syy on mielellään vieritetty juuri Axl Rosen harteille: hän haali kaikki mahdolliset oikeuden Guns N’ Rosesin nimeen, antoi lähtöpasseja yhtyeestä ja yhtyeen ympäriltä arvaamattomista syistä ja pakotti loput allekirjoittamaan lukuisia sopimuksia vaitiolosta, toimintatavoista ja milloin mistäkin asiasta.
Joidenkin näkemysten mukaan massiivinen Use Your Illusion -kiertue tuhosi bändin. Kiertue alkoi 20.1.1991 ja päättyi noin kaksi ja puoli vuotta myöhemmin 17.7.1993. Kiertueesta seurasi vieroitushoitoja, oikeusjuttuja, eroja, pahoinpitelyjä sekä lisää myöhästyneitä, peruttuja ja siirrettyjä keikkoja ja kirosanojen sävyttämiä tylyjä välispiikkejä milloin mistäkin aiheesta tai henkilöstä. Luotettujen joukko Axlin ympärillä kutistui ja kutistui. Axlin on kerrottu viettäneen enemmän aikaa selvännäkijänsä, psykoterapeuttinsa ja lihashuoltajiensa kuin bändikavereidensa kanssa. Massiivisesta kiertueesta eivät selvinneet kuin yhtyeeseen vuonna 1990 liittynyt kosketinsoittaja Dizzy Reed ja Slash.
Yhtenä syynä yhtyeen äkilliseen tuhoon voidaan pitää Izzyn lähtöä bändistä. Slashin näkemyksen mukaan Izzyn lähtö bändistä vuonna 1991 kesken Use Your Illusion -kiertueen sai yhtyeen jäsenten välisen kemian ja koossapitävän voiman murenemaan. Izzy ja Axl olivat pitäneet yhtä jo yläkoulun kahdeksannelta luokalta lähtien, ja Izzyllä tuntui olevan ainoana ote Axliin tämän hankalimpina hetkinä. Izzyn tilalle palkattu kitaristi Gilby Clarke oli todellakin vain palkollinen, joka ei koskaan täyttänyt Izzyn paikkaa Axlin aisaparina. Gilby sai potkut yhtyeestä lyhyen ajan sisällä ainakin kolmesti.
Izzy on kertonut lähtöään edeltävistä ajoista näin: ”Meininki ei vain ollut enää sama kuin ennen. Musiikki oli joutunut kokonaan paitsioon, meiltä ei tullut mitään uutta. Emme enää istuskelleet soittamassa akustista kitaraa. Se oli sellaista, että ahaa, aika aloittaa – missä laulaja on? Ai että laulaja marssi tiehensä? Mitäs nyt tehdään? Aloitimme autotallibändinä, josta tuli valtava, ja se oli hienoa. Mutta kaikki oli paisunut niin kohtuuttomaksi – huumeriippuvuudet, persoonallisuudet, hulluus joka oli alun perinkin ollut olemassa. Se meni överiksi. Sitä paitsi ystäväni, ne kaverit… Oikeastaan seurasin, miten he tappoivat itsensä. Ei niinkään Axl, mutta Slash ja Duffy. Ne kaverit olivat todennäköisesti seuraavaksi kuolevien top 10 -listalla. Ja ajattelin, että en kerta kaikkiaan halua olla mukana sellaisessa. Se ei tuntunut hyvältä”. Myös Izzy oli kamppaillut vakavan huumeongelman kanssa ja päässyt lopulta kuiville virtsattuaan huumepäissään lentokoneen käytävälle ja saatuaan tapauksesta syytteen.
Kuten Izzyn kommentistakin on luettavissa, yksi syy yhtyeen laskusuunnan jouduttamiseen ja tuhoon oli holtiton huumeiden käyttö. Rumpali Steven Adler oli saanut lähteä yhtyeestä jo Use Your Illusion -albumien levyttämisen aikaan käsistä lähteneen huumeongelman vuoksi. Axlin mukaan Steven ei kyennyt äänittämään osuuksiaan Civil War -kappaleesta, ja rumpuosuuksiin tarvittiin peräti 60 ottoa. Axl syytti myös Steveniä huumeiden tarjoamisesta Axlin silloiselle vaimolle Erin Everlylle. Guns N’ Rosesin huippuvuosien aikana Slash kävi lähellä kuolemaa heroiinin yliannostuksen vuoksi. Axl ei oikein koskaan toipunut Slashin näkemisestä elottomassa tilassa. Yhtyeestä saamiensa potkujen jälkeen Steven Adler sai aivoverenvuodon yliannostuksen yhteydessä ja halvaantui osittain.
Axl ei koskaan hankkinut riippuvuutta koviin huumeisiin ja luopui niiden käytöstä vähitellen kokonaan. Raskaalla Use Your Illusion -kiertueella hän alkoi kiinnittää yhä enemmän huomiota fysiikkaansa ja käytti huomattavan osan keikkoja edeltävästä ajasta kuntoiluun ja itsensä huoltamiseen. Eräällä keikalla Axl piti riippuvuuksista kertovaan Mr. Brownstone -kappaleeseen johdantopuheen, jossa hän uhkasi, että keikka jää Guns N’ Rosesin viimeiseksi, jos ”jotkut bändissä eivät saa itseään kuosiin”. Slash piti suorasanaista hyökkäystä itselleen osoitettuna, vaikka ongelmissa olivat muutkin yhtyeen jäsenet. Duffin tiedetään kumonneen jopa kaksi pulloa vodkaa illassa.
Osittain ajankohta auttoi nostamaan Guns N’ Rosesin maailmanmenestykseen. Yhtye oli kaikessa häikäilemättömyydessään jotakin tuoreen kuuloista ja näköistä 1980-luvun loppuvuosina. Osittain ajankohta vaikutti myös siihen, että Guns N’ Roses hävisi yhtä nopeasti maailman huipulta kuin oli sinne noussutkin. Etenkin grungen tulo uutena musiikillisena virtauksena 1990-luvun alussa ja Nirvanan Nevermind-albumin julkaisu 1991 tuntuivat siirtävän Guns N’ Rosesin kaltaiset jättiläiset yhdessä yössä tunkkaiseen arkistolootaan. Guns N’ Rosesin överit showt, massiiviset määrät kiertuekalustoa ja -henkilökuntaa sekä pullistelevat egot ja medialausunnot alkoivatkin nyt näyttää falskeilta. Grunge koettiin sen sijaan aidoksi. Ristiriitaista on, että Axl Rose piti grungesta ja etenkin Nirvanasta ja toivoi, että Nirvana tulisi mukaan kiertueelle tai tekisi jopa Axlin kanssa musiikkia. Nirvanan keulahahmo Kurt Cobain haistatti Axlin toiveille pitkät.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Lopullisesti Guns N’ Rosesin näytti tuhoavan seuraava Chinese Democracy -levy. Yhtye oli julkaissut vielä vuonna 1993 Use Your Illusion I ja II -levyjen jälkeen kummallisen Spaghetti Incident -levyn, jossa oli punk covereita ja vähän sitä sun tätä. Seuraavan albumin työstäminen alkoi vuoden 1994 vaiheilla, mutta Slashin jätettyä bändin vuonna 1996, Axl jäi lopulta käytännössä yksin levynsä kanssa. Yhtyeessä ei ollut enää ketään muuta menestyksekkään Appetite for Destruction -debyytin tekijöistä. Organisaatio Axlin ympärillä muutti jatkuvasti muotoaan, ja levyn tekoon syydettiin sinnikkäästi miljoonia dollareita. Valmista ei kuitenkaan näyttänyt tulevan, sillä Axl vuoroin hioi yhä vain pahenevan perfektionistisesti kappaleiden yksityiskohtia ja vuoroin oli tekemättä yhtään mitään. Samaan aikaan Slash, Duff ja Steven Adlerin Guns N’ Rosesissa korvannut Matt Sorum nousivat uudelleen suosioon uuden yhtyeensä Velvet Revolverin myötä.
Axl sen sijaan vaikutti erakoituvan täysin Malibun-talonsa porttien taakse. Vuosien varrella hän liikkui yhä vähemmän missään ja hänen tiedettiin pysyttelevän kotonaan taloudenhoitajansa Betan ja tämän pojan kanssa. Beta Lebeis on kertonut, että Axl ajatteli, ”että kun bändi lopettaisi, hän voisi saada perheen” ja että ”hän uneksi perheestä, lapsista, kaikesta mitä hänellä ei ollut koskaan ollut”. Axlin tiedetään jumaloineen entistä tyttöystäväänsä, malli Stephanie Seymouria ja kiintyneen paljon tämän Dylan-poikaan, mutta pariskunnan eron myötä Axl menetti molemmat. Myöhemmin Axl on sanonut toivovansa, että Dylan kuuntelisi jonakin päivänä Axlin uuden albumin ja kuulisi ”totuuden”. Slashin lähtöä bändistä Axl piti puolestaan ”avioerona”. Nämä vastoinkäymiset henkilökohtaisessa elämässä satuttivat Axlia syvästi. Rehvastelevalla rääväsuulla on aivan selvästi viisas, herttainen ja perhekeskeinen puolensa.
Muut pitivät jo Guns N’ Rosesia lopettaneena yhtyeenä. Muut kuin Axl Rose. Kun Chinese Democracy -albumia oli valmisteltu jo 13-14 vuotta, se julkaistiin lopulta vuonna 2008. Kriitikoiden kehuista huolimatta albumin kaupallinen menestys ei ollut kummoinen. Albumin julkaisusta on tänä vuonna kulunut 10 vuotta. Yhä vähemmän haastatteluja antava Axl Rose ei ole vihjaissutkaan, että tekeillä olisi mitään uutta materiaalia. Myös tämä on Axl Rosen uran yksi keskeinen ristiriita: hän on tavattoman lahjakas ja taitava sanoittaja ja säveltäjä ja halutessaan myös hyvin tuottelias, mutta yli 30 vuoden aikana hän on julkaissut vain viisi levyä, joilla on omaa uutta materiaalia (Appetite for Destruction, GN’R Lies, Use Your Illusion I ja II ja Chinese Democracy).
Haavoittunut hymyilee
Ei tässä elämässä. -Axl Rose
YouTubessa on vuodelta 2012 katkelma, jossa autoonsa kiiruhtavalta Axl Roselta kysytään, onko bändin paluu yhteen mahdollista. ”Not in this lifetime, ei tässä elämässä,” kuuluu Axlin vastaus.
Axl ja Slash eivät olleet yhteydessä lähes 20 vuoteen, kunnes vuonna 2015 Slash paljasti heidän puhuneen keskenään ja ”jännitteiden suurelta osin hälvenneen”. Myöhemmin samana vuonna vahvistettiin, että Guns N’ Roses tekisi tammikuussa 2016 keikan, jossa kokoonpanoon palaavat Slash ja Duff. Yksittäiset keikat jatkuivat täysimittaisella Not in This Lifetime -maailmankiertueella vielä seuraavankin vuoden. Mukaan liittyi myös Dizzy Reed. Vanha Guns N’ Roses vaikutti heränneen henkiin. GN’R:n organisaation sisäpiiriläinen totesi Axl Rosen elämäkerran kirjoittaneelle toimittaja Mick Wallille ennen Chinese Democracyn ilmestymistä ja Axlin erakoiduttua, että ”ennemmin tai myöhemmin bändi palaa yhteen. Rahaa on kerta kaikkiaan pelissä niin paljon, että niin ei voi olla käymättä”. Yhteenpaluu saattoikin olla isompi yllätys bändin jäsenille itselleen kuin muille.
Not in This Lifetime -kiertue jatkuu yhä. Vuoden 2017 lopulla julkistettiin uuden Euroopan-kiertueen päivämäärät vuodelle 2018. Nykyisin YouTubesta voi vuorostaan katsella katkelmia kolmesta vanhasta ystävästä, jotka pitävät yhtä backstagella ja lavalla. Katkelmista voi nähdä W. Axl Rosesta jotain, mitä hän näyttää melko harvoin. Hymyn.
Artikkelin lähteinä ovat lukuisat lehtiartikkelit Axl Rosesta ja Guns N’ Rosesista sekä Mick Wallin W.A.R. – W. Axl Rose -teos.
Minne aamut menevät 
