Kevään ja kesän matkat Krakovaan ja Berliiniin sekä The Pacific -sarjan katsominen HBO:sta ovat saaneet minut taas tovin tauon jälkeen lukemaan sotahistoriaan liittyviä teoksia. Päätin listata omat suosikkini, joista osa yllättää. Jos siis sotakirjat eivät lähtökohtaisesti kiinnosta, tästä listasta voi silti löytää luettavaa.
Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
Toisen maailmansodan myllerryksessä Viron miehittäjät vaihtuvat, ja myllerryksen jalkoihin joutuvat yksilöt yrittävät tehdä valintoja parhaansa mukaan selviytyäkseen. Toiset seuraavat sydäntään, toiset vaientavat sydämensä äänen valintojen edessä. Molempien kohtalot ovat omalla tavallaan yhtä traagiset. Teos on sukua Oksasen aiemmille teoksille Puhdistukselle ja Stalinin lehmille, jotka myös käsittelevät Neuvosto-Viron haavoja. Aiempien teosten tavoin Oksasen kerronta on mosaiikkimaista, mutta vangitsevaa. Kun kirjan on lukenut loppuun, on pakko lukea vielä uudelleen Rolandin ja Juuditin välillä käytävä ensimmäinen dialogi kirjan alusta. Heti alussa lukijan vaille vastauksia jättävä kohtaus aukeaa uudella tavalla ja on itse asiassa kirjan riipaisevin kohta.
Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe
Jos laittaisin tämän listauksen kirjat paremmuusjärjestykseen olisi Anthony Doerrin teos Kaikki se valo jota emme näe ykköspaikalla. Teos on kertakaikkiaan maaginen. Doerr punoo sotahistorian tapahtumat taitavasti vasten yksilön kokemusta ja sisäistä maailmaa ja kuljettelee hahmojaan ymmärtäväisesti läpi historian mullistusten. Teoksessa saksalainen Werner ajautuu pakotietä orpokodista ja näköalattomasta tulevaisuudesta etsiessään natsi-Saksan armeijan koulutukseen ja lopulta SS-yksikköön. Hänen siskonsa Jutta uskaltaa kysyä totalitarismin kauhujen edessä miksi, vaikka ei saisi. Ranskalaistyttö Marie-Laure osaa nähdä hyvyyttä ja toivoa, vaikka on sokea – ja ehkä juuri siksi. Maailman myllerryksessä kulkeutuvien ihmisten kohtalot herättävät lukijassa huiman tunnekirjon säälistä ymmärrykseen ja inhosta iloon. Juonessa läsnä oleva yliluonnollinen elementti saattaa häiritä mahdollisimman realistisia teoksia janoavaa lukijaa, mutta kannustan silti lukemaan tämän romaanin. Tämä teos on todellakin jotain aivan muuta – eikä pelkästään mielikuvistusta ruokkivan yliluonnollisen ulottuvuutensa vuoksi. Olen kirjoittanut teoksesta aiemmin pidemmin. Tuo blogipostaus löytyy täältä.
Minna Rytisalo: Lempi
Tässä Minna Rytisalon esikoisteoksessa kerrotaan päähenkilö Lempin tarina ilman Lempin itsensä ääntä. Lempin tarina nivoutuu yhteen kolmen eri kertojan kautta. Heille kaikille Lempi merkitsee eri asioita, ja vaikka Lempi ei ole fyysisesti läsnä teoksessa, on hän kaikkein keskeisin vaikutin kertojien kohtaloissa. Teosta voi suositella luettavaksi jo pelkästään sen poikkeuksellisen rakenteen vuoksi. Taustalla vaikuttaa Lapin sota, joka sysää tapahtumat liikkeelle. Jos ei ole erityisen innostunut sota-aikaan sijoittuvista romaaneista, on Lempi oiva teos luettavaksi. Sota toimii teoksessa kehyksenä tapahtumille, mutta ei silti ole kovin merkittävässä osassa. Teos on aihettaan isompi: se kysyy paitsi kuka on Lempi, myös mitä on lempi. Olen aiemmin kirjoittanut Minna Rytisalon toisesta romaanista, Rouva C:stä. Tuo blogipostaus löytyy täältä.
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla
Moni varmaankin nostaisi tähän listaukseen Väinö Linnan Sotaromaanin tai Tuntemattoman sotilaan, mutta valitsen nyt toisin Linnan teosten välillä ja päädyn Pohjantähti-trilogiaan. Linna kuljettaa henkilöhahmonsa sekä Suomen sisällissodan että toisen maailmansodan läpi ja avaa yksilöiden kautta laajemman kulman kunkin sukupolven sotaan: Jussin ”sodan” uudisraivaajana luontoa vastaan, Akselin punaisten kapinan ja Vilhon talvi- ja jatkosodat. Yhtä merkittäviä kussakin sodassa ovat kotirintamalla Alman ja Elinan sisäiset sodat ja menetykset. Olen lukenut trilogian kahteen kertaan. Vetistelin sen kanssa 17-vuotiaana yhden kesän, koska teos tuntui vain niin käsittämättömän aidolta ja realistiselta. Minulle Linnan hienous liittyykin juuri tähän seikkaan: vaikka teos on aitoudessaan riipaiseva, on se kuitenkin fiktiota ja tällaisen aitouden illuusion synnyttäminen fiktion keinoin on mitä mykistävin taito. Akselin kirjettä vankileiriltä kotiin Elinalle ei voi lukea kuivin silmin toisellakaan lukukerralla.
Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Jostain syystä odotin teoksen olevan kulunutta sota-rakkaus-hömppää, jossa miehet menevät tekemään suuria tekoja rintamalle, naiset huokailevat nenäliinoihinsa lähtevien junien laitureilla ja näiden välillä käydään kaihoisaa kirjeenvaihtoa. Jo alussa teos osoittaa olevansa jotain aivan muuta. Päähenkilö Mary ei todellakaan huokaile nenäliinaansa ja yllättää lukijan sanoillaan, elinvoimallaan ja seksuaalisuudellaan. Teos onnistuu yllättämään lukijan uudelleen ja uudelleen. Kun juoni näyttää luisuvan kohti klassista tarinaa samaan tyttöön rakastuvista ystävyksistä, teos yllättää lukijan jälleen. Henkilöhahmojen lisäksi teos rakentaa päähenkilöiksi myös sodan ja Lontoon, jotka ruumiillistuvat teoksessa suorastaan eläviksi olennoiksi, lähes käsinkosketeltaviksi.
Alistairin sielua hiveli, kun hän näki sen kaiken edessään parrasvalojen lämpimässä hohteessa. Vanha, rakas Lontoo – eri vuosisatojen yhteensulauma, puluja syöttävä kulkuri, jolla oli päällään kaikki vaatteet yhtä aikaa.
Teos on sota ja rakkaus -aihettaan laajempi. Se koskettelee myös moraalin kysymyksiä ja ottaa kantaa muun muassa luokkajakoon ja rasismiin.
Imre Kertész: Kohtalottomuus
Yksi pysäyttävimmistä keskitysleirikuvauksista budapestilaisen teinipojan silmin. Kertojan toteava ääni toimii teoksessa kahteen suuntaan: se toisaalta tuo teokseen koomisuutta, mutta toisaalta myös käsinkosketeltavan, sietämättömän tuskan tunteen. Teosta on vaikea lukea värisemättä ainakin jossain kohtaa. Teoksen lopetus, kertojan jonkinlainen yritys selittää kokemansa merkitystä ja vaikutusta, jää valitettavan irralliseksi. Itsekin nuorena keskitysleirille joutunut kirjailija Kertész on käsitellyt keskitysleirikokemuksensa seurauksia myöhemmissä teoksissaan.
Sirpa Kähkönen: Graniittimies
Sirpa Kähkösen Graniittimies kuvaa Suomen sisällissodan myllerryksen jälkeen pakoon Neuvosto-Venäjälle lähtevien Klaran ja Iljan kohtalot. Pariskunta lähtee toisaalta pakoon, mutta toisaalta innolla uudenlaista yhteiskuntaa rakentamaan. Uskottavien hahmojen kohtaloiden kautta Kähkönen tulee käsitelleeksi taiten sen yhteiskunnallisen kaaoksen, joka Neuvostoliiton varhaisiin vuosikymmeniin liittyi. Vahvasta yhteiskunnallisesta ulottuvuudesta huolimatta sattuma on voimakkaasti läsnä tarinassa. Sattuma tuo massiivisen poliittisen koneiston rattaissa valintoja tekevien ihmisten kohtaloihin inhimillisyyttä. Teos on pelkästään uskomattoman hyvä. Toisaalta se myös vaatii lukijaltaan paljon: aimo pala Suomen ja Venäjän historiaa on tunnettava ymmärtääkseen yhteiskunnalliset olosuhteet ihmiskohtaloiden taustalla. Teos ei liikoja avaa esimerkiksi Iljan punavankitaustaa ja hänen ja Klaran Suomesta lähdön syitä. Hienovaraisiksi viittauksiksi menneeseen jäävät myös bloshevikkijohtaja Sergei Kirovin salamurha ja tästä alkaneet Stalinin raskaat puhdistukset. Olen kirjoittanut Graniittimiehestä laajemmin aiemmin. Tuo teksti löytyy täältä.
Katja Kettu: Kätilö
Lapin sotaan ajoittuva teos kertoo saksalaisten vankileirille työhön päätyvästä naisesta. Omassa pohjoissuomalaisessa yhteisössään hyljeksitty ”Vikasilmä”, lapsenpäästäjä rakastuu silmittömästi SS-joukkojen suomen-saksalaiseen sotilaaseen. Äkkiarvaamatta leimahtava rakkaus voisi viedä naisen mihin hyvänsä. Niin palavasti hän rakastuu, niin tiukasti hän on valmis pitämään kiinni. Tässä tapauksessa rakkaus vie hänet ehkä pahimpaan mahdolliseen paikkaan, vankileirille keskelle hirmutekoja, joiden kaameus paljastuu vasta vähitellen. Vaikka Suomen suhde Saksaan, saksalaismorsiamet ja vankien kohtelu leireillä ovat teoksessa keskeisiä aiheita, nousevat rakkauden ja moraalin kysymykset näitäkin merkittävämmiksi.
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja
Tämä oli ensimmäinen sota-aikaan sijoittuva romaani, jonka luin nuorena. Pakahduttavinta teoksessa on se, kuinka juutalaistyttö Anne Frankin teksteistä välittyy nuoruuden toiveikkuus, kupliva rakkauden kaipuu ja tulevaisuuden haaveet, mutta samalla lukija tietää, että tuon kaiken historian julmat tapahtumat kahlitsevat. Teoksen lopun tylyä tiivistystä Anne Frankin kohtalosta Bergen-Belsenin keskitysleirillä pystyy hädin tuskin lukemaan.
Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa
Sotaan kytkeytyvät romaanit koskevat monesti toista maailmansotaa. Jos teos ei koske Suomen osaa sodassa, niin sitten jonkun muun osapuolen, kuten tästäkin kirjalistauksesta on helppo huomata. On helppo unohtaa, että on toisia sotia, toisia maita ja toisia kulttuureja, joissa kuitenkin sota on yksilöille yhtä merkittävä tekijä riipimään koko elämä rikki kuin juuri meille tutuissa länsimaissa. Vaikka Afganistanin vuosikymmeniä jatkunut tulehtunut tilanne ei lähtökohtaisesti kiinnostaisi, kannattaa Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa silti lukea. Teoksessa julminta ei suinkaan ole sota, vaan naisiin kohdistuva viha ja väkivalta.
Minne aamut menevät 